sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kesälomailua

Blogi, koirat ja omistaja ovat olleet kesälomalla..
Kesä on mennyt vauhdilla ja kohta saadaan taas palata takaisin Tartoon, jossa meillä starttaa viimeinen syksy. Koirien kesään on mahtunut muutamia näyttelyitä ja Noormarkussa lomailua, kun itse olen ollut suorittamassa harjoitteluani Helsingissä. Täällä oloni aikana olen käynyt useampaan kertaan katsomassa Fanin Alpo-pentua(Woohoo Alku), josta on kasvanut kelpo koirakansalainen ja hienon näköinen mies <3 Tiistaina kävin myös katsomassa Aadaa(Woohoo Aarre) Vantaalla. Neiti oli myös tosi kivan näköinen, melko pieni, mutta sitäkin pippurisempi ;) Energiaa tuntui olevan vaikka muille jakaa!

Kesäkuussa(30.06) käytiin pyörähtämässä Virossa, Luigessa näyttelyssä Hupin ja Lyytin kanssa. Oli aikalailla turha reissu.. Hupi sai ERIn ja oli JUN1, mutta SAta ei tuomarilta irronnut. Lyyti sai myös ERIn ja oli AVO2. Reissusta teki turhauttavan ja turhan se, että tuomarina toiminut Adolfo Martinez ei antanut yhdellekään cairnille SAta! Olisi tehnyt mieli kysyä, että minkälainen koira olisi herran mieleen ollut, sillä paikalla oli kuitenkin 6 hyvin erinäköistä cairnia...

Viime kuussa Lyyti kävi myös Honkajoen ryhmiksessä ja Pori KVssä. Honkajoelta mukaan tarttui EH, PN4 ja Porista ERI, PN4. Ei ole ollut Lyytin päiviä nämä kesän näyttelypäivät :P Elokuun 30.päivä Hupilla ja Lyytillä on edessä vielä Tampereen ryhmis ja Fanilla 18.8 Porin ryhmis. Katsotaan mitä neidistä pitkän näyttelytauon jälkeen sanotaan :)

Alpo (Woohoo Alku) kävi eilen Porvoon ryhmänäyttelyssä. Paikalle oli ilmoittautunut 19 cairnia, joista 14 oli urosta(uskomatonta) :D Pienten alku kohonotusten jälkeen, Alpo esiintyi mallikkaasti ja sai ERIn ja oli JUN1. Tuomarina toimi Anne Klaas, Virosta ja hän arvosteli Alpon näin
"14 kk. Isompi kokoinen, ikäisekseen hyvin kehittynyt. Vahva urosmainen pää. Hyvä kuono-osa. Hyvät korvat. Hyvä kaulan pituus. Rintakehä saisi olla syvempi. Oikea karvanlaatu. Hyvät kulmaukset. Hyvä hännänkiinnitys ja tempperamentti. Liikkuu vapaasti? Saisi olla enemmän takapotkua."
Tämä mummu on hurjan ylpeä hyvästä arvostelusta, vaikka SA jäikin saamatta! Alpo-herraa tullaan myös jatkossa näkemään kehissä! :)

Loppuun vielä muutama kuva Hupista Luigen-näyttelyssä ja Alposta Porvoossa.

Hupi

Alpo arvosteltavana

Alpo